Vankilat ovat tupaten täynnä ja tämä näkyy vankien välien kiristymisenä. Väkivalta vankiloissa on lisääntynyt viime vuosina.
Viikko sitten Riihimäen vankilassa nuori mies oli kuolla, kun Vantaan sellimurhasta tuomittu Perttu Pyynönen puukotti häntä omatekoisella aseella kaulaan.
Viime syksynä yhtä vakava väkivaltatilanne tapahtui Kylmäkosken vankilassa, kun vanki puukotti pellinpalasilla toista vankia hengenvaarallisesti.
– Pääosa vankien välisistä väkivallanteoista on kuitenkin perusmuotoisia pahoinpitelyjä. Vuosittain vakavampia tapauksia tapahtuu muutamia, keskimäärin ehkä yhdestä kahteen, kertoo erityisasiantuntija Janne Raitanen Rikosseuraamuslaitokselta (Rise).

Tyypillisimmin väkivalta leimahtaa arkisissa tilanteissa esimerkiksi osastojen käytävillä ja ulkoiluissa. Syntyy sanaharkkaa ja sitten nyrkit heiluvat.
– Yleensä kyse on puhtaasti erimielisyyksistä ja riidoista, joita tulee helposti suljetuissa laitosolosuhteissa etenkin, kun on ahdasta, Raitanen sanoo.
– Toki näiden lisäksi on myös rikolliseen alakulttuuriin liittyviä välienselvittelyjä, jotka voivat liittyä esimerkiksi huumevelkoihin tai siviilissä tapahtuneisiin asioihin.
Lue myös: MTV:n tiedot: Vartijan antama ensiapu pelasti Riihimäen vankilapuukotuksen uhrin hengen
Enemmän väkivaltaa
Vankien väliset väkivallanteot ovat lisääntyneet viime vuosina. Näin näyttäisi tapahtuvan tänäkin vuonna, jos alkuvuoden kehitys pysyy samanlaisena.



