Hirmupakkasten on ennustettu jatkuvan hetkellisen lauhtumisen jälkeen, mutta tuorein kuukausiennuste väläyttää sittenkin uutta lauhtumista, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.
Föhntuuli on saanut meillä lämpötilat jopa plussan puolelle, mutta pian käsillä on uusi viileneminen.
Sitä ennen Suomeen saadaan myös uutta lunta viikonlopun aikana.
Lue myös: Pekka Poudalta musertava pitkä ennuste, vastaavaa saa hakea vuosikymmenten takaa: "Talvi jatkuu ja jatkuu – niin kylmää kuin voi olla"
– Lunta voi tulla laajalti jopa 10 senttiä, Pouta kertoo.
Hirmupakkasten paluu
Viikonlopun jälkeen sää selkenee ja "kylmenee rajusti".
Ja viileää on todella luvassa, sillä kuukausiennusteessa loppui jälleen väriasteikko.
Lue myös: Tältä tuntuu, kun lämpötila nousee parissa päivässä lähes 50 asteella
– Tämä on niin kylmää kuin suunnilleen voi olla. Samoin keskimääräinen ilmavirtaus on kylmimmältä suunnalta, Pouta päivittelee.
Pakkasta on tämän hetken ennusteen mukaan luvassa etelään 10–20 astetta ja pohjoiseen noin 30 astetta, mutta tätäkin kylmemmäksi voi mennä.
Tilanne lähes sama kuin viime viikolla
Tilanne on meteorologin mukaan lähes sama kuin viime viikon huippupakkasten aikaan, mutta nyt ei pitäisi olla luvassa ihan yhtä laajaa korkeapaineen tilannetta.
