Viikonloppuna hellettä vielä riittää, mutta sitten porotus on Suomen osalta ohi, meteorologi Pekka Pouta kertoo.
Pohjois-Suomessa lämpöisin hetki on torstaina ennen ukkosrintaman saapumista.
– Hellehuippu päättyy pohjoisessa ukkosiin. Etelässä sää on torstaina lämpöisimmillään myöhään iltapäivällä, Pouta ennustaa.
Pouta käyttää loppuviikon säästä sanaa "hellehuippu".
– Näin korkeita lukuja ei ole enää tulossa ennen ensi kesää.
Helteet hyvästellään maahan saapuvan saderintaman myötä, mutta sen paikka on Poudan mukaan "vähän kyseenalainen".
– Osassa ennusteista rintama on selvästi pohjoisempana, osassa se kulkee Lounais-Suomesta kohti Pohjois-Karjalaa.
– Joka tapauksessa perjantain vastainen yö on hyvin tukala ja ukkoset yleistyvät rintaman kohdilla.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
1:47Pekka Pouta: Tappohelle helpottaa Keski-Euroopassa, mutta ei Välimerellä.
Lauantai vietetään Etelä- ja Itä-Suomessa ukkosta tarjoilevien kuurosateiden varjossa. Kainuusta länteen on puolestaan jatkuvamman sateen alue. Pohjoisessa luvassa on klassista kesäkeliä eli pariakymmentä astetta ja vaihtelevaa pilvisyyttä.
– Sunnuntaina aivan kaakossa on vielä ukkosen mahdollisuus. Saderintama kuivahtaa kasaan Etelä- ja Itä-Suomen päälle. Helteet ovat kokonaan ohi sunnuntaina, Pouta sanoo.
