Venäjä pyrkii väsyttämään ukrainalaisjoukot, ja näyttää siinä onnistuvan, arvioi Toveri.
Kenraalimajuri evp. ja nykyinen kokoomuksen kansanedustaja Pekka Toveri kertoo, että Venäjä hyökkää nyt viidellä eri suunnalla ja lähes koko noin tuhatkilometrisellä rintamalinjalla. Erityisesti nyt tapahtuu Avdijivkan kaupungin suunnilla.
Venäjä onnistui valloittamaan kaupungin lähemmäs neljän kuukauden jälkeen viime viikonloppuna. Kaupunki ei ole strategisesti tärkeä, mutta sen valtaaminen on symbolinen voitto Venäjälle, Toveri arvioi aiemmin MTV Uutisille.
Toveri ei kuitenkaan usko siihen, että Venäjä jatkaisi hyökkäystään Avdijivkassa kovinkaan nopeasti, sillä varovaistenkin arvioiden mukaan Venäjä olisi menettänyt kyseisten neljän kuukauden aikana kahden divisioonan verran joukkoja.
– Puhutaan useista kymmenistä tuhansista kaatuneista sekä haavoittuneista ja sadoista panssariajoneuvoista, Toveri avaa MTV Uutisten haastattelussa.
0:54Video näyttää karun todellisuuden Avdijivkan tulitaistelusta (17.2.)
Näin Venäjä hyökkää
Suurista lyhyen ajan tappioista huolimatta Toverin mukaan Venäjä on nyt vahvempi. Toverin mukaan Venäjä ei siinäkään mielessä kaihda nyt tappioita, sillä "venäläisjoukot eivät näytä enää pyrkivän suuriin kaksipuolisiin operatiivisiin saarrostuksiin, kuten vielä sodan alkupuolella".
