Autoritaarisia johtajia, korruptiota ja rajoituksia median, oikeuslaitoksen sekä kansalaisjärjestöjen vapauteen.
EU:ssa on jo pitkään ihmetelty, mihin itäisten jäsenmaiden oikeusvaltio- ja ihmisoikeustilanne on menossa – ja miten siihen voitaisiin vaikuttaa. Synkin tilanne on Unkarissa ja Puolassa.
– Niissä on molemmissa vallassa yksi, vahva keskustaoikeistolainen puolue. Puolueet ovat hyvin konservatiivisia ja nationalistisia sekä jakavat kristillisen arvomaailman, kertoo Aleksanteri-instituutin vanhempi tutkija Katalin Miklossy.
– Niiden linja on ollut aika johdonmukaisesti se, että EU:n arvoja – niitä, mitä me jaamme pohjoisessa ja lännessä – kyseenalaistetaan. Liberaalia demokratiaa, ihmisoikeuksia sekä median, kansalaisyhteiskunnan ja oikeuslaitoksen vapautta on systemaattisesti heikennetty.
EU:ssa itäisen Keski-Euroopan maat vastustavat erityisesti integraation syventämistä.
– Ne vastustavat Brysselin valtaa ja unionin oletettua liittovaltiokehitystä. Sen sijaan ne ajavat lisää suvereniteettia kansallisvaltioille. Tavoitteena on, että Bryssel tai muut EU-maat eivät saisi puuttua maiden sisäisiin asioihin: eli jos korruptio rehottaa tai oikeusvaltio on rempallaan, se on maan sisäinen asia, kertoo Turun yliopiston valtio-opin yliopistonlehtori Heino Nyyssönen.
"Sosiaalipoliittinen ohjelma kuin vasemmistoliitolla"
Vaikka Unkari ja Puola ovat joutuneet viime vuosina EU:n hampaisiin, hallituspuolueet porskuttavat yhä gallupeissa. Miklossy näkee tälle kolme pääsyytä.
– Vaikka puolueet ovat keskustaoikeistolaisia, niiden sosiaalipoliittiset ohjelmat ovat samanlaisia kuin meillä vasemmistoliitolla. Esimerkiksi perheitä ja eläkeläisiä tuetaan paljon. Näin puolueet ostavat kansansuosiota ja vahvistavat valtaansa, Miklossy selittää.
Toinen tekijä liittyy maissa 1990- ja 2000-luvuilla koettuun nopeaan ja jyrkkään muutokseen.
– Silloin osa ihmisistä jäi heitteille, eivätkä he pystyneet kunnolla integroitumaan kapitalistiseen, länsimaiseen järjestelmään. Vahvasti nationalistiset puolueet tarjoavat yhteisöllisyyttä, joka silloin menetettiin. Ihmiset kokevat, että vihdoin heillä on joku, joka näyttää suuntaa.
