Real Madrid kampesi viime minuuteilla tappioasemasta voittoon suurseurojen taistossa Manchester Cityn vieraana. Real vei vaiheikkaan jalkapallon Mestarien liigan pudotuspelien avausosaottelun 3–2.
City johti ottelua 2–1 vielä viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.
Real Madridin Brahim Diaz onnistui kuitenkin rokottamaan entistä seuraansa 86. minuutilla (video alla), ja vieraat olivat nousseet ottelussa toisen kerran tasoihin.
1:33City-maalivahti Edersonin torjunnasta paluupallo – Brahim Diaz laukoi sen sisään.
Real painoi tällä kertaa vielä ohikin: Jude Bellingham liukui pallon tyhjänä ammottaneeseen häkkiin lisäajan toisella minuutilla.
Cityä valmentava Pep Guardiola katsoi apaattisena alaviistoon. Menestymään viime vuosina tottunut manchesterilainen suurseura on taapertanut vaikeaa kautta, johon tuli taas yksi ikävä luku.
Näet voittomaalin ja Guardiolan reaktion ylälaidan videolta.
Cityn Erling Haaland iski ottelussa ensimmäiset maalinsa Real Madridia vastaan pelatuissa otteluissa. Ensimmäinen syntyi näyttävästä kuviosta, toinen rangaistuspotkusta. Norjalainen supertähti kohtasi Realin viidennen kerran urallaan.
