Neljävuotias Mia sai verenmyrkytyksen ja oli vähällä kuolla. Tyttö selvisi, mutta hänen molemmat kätensä ja jalkansa jouduttiin amputoimaan. Nyt tyttö opettelee uudenlaista elämää, ja on vanhempien mukaan ollut hurjan reipas.
Yllä olevalla videolla kerrotaan, miten syöpää sairastava 4-vuotias Jamilla tapasi idolinsa.
Mia Wilkinson oli kuten kuka tahansa nelivuotias tyttö. Hän rakasti uimista, voimistelua, piirtämistä ja maalaamista.
Lokakuussa 2017 hän kuitenkin sairastui vakavasti, kun bakteeri aiheutti hänelle verenmyrkytyksen, kertoo Daily Mail -lehti.
Ensin mahakipua
Perjantai-iltapäivänä lokakuun 13. päivä Brisbanessa asuva Mia leikki perheensä kanssa samaan tapaan kuin minä tahansa muunakin päivänä.
Pian tyttö alkoi valittaa mahakipua.
– Meillä oli normaali aamupäivä, ja iltapäivällä hän alkoi voida huonosti. Otin hänet syliini ja halasin. Hän ei tässä vaiheessa vaikuttanut mitenkään erilaiselta, kertoo 40-vuotias Peter-isä Daily Mail Australia -sivustolle.
Muutaman tunnin päästä Mia alkoi oksentaa.
Lauantaiaamuna vanhemmat veivät tytön lääkäriin. Mialla todettiin suolistobakteeri hänen flunssan kaltaisten oireidensa vuoksi.
Suolistobakteeri
– Palasimme kotiin, ja hänen levätessään huomasimme, että hän käyttäytyi sekavasti. Kysyimme häneltä asioita, mutta hän ei katsonut meihin tai vastannut, Amy-äiti kertoo.
Vanhemmat eivät olleet koskaan nähneet kenenkään kolmesta lapsestaan käyttäytyvän tuolla tavalla, joten he päättivät viedä Mian sairaalaan.


