Cheyenne haluaa kertoa hänen, Jamesin sekä Joellen ja heidän lapsiensa tarinan, jotta polyamoriaan suhtauduttaisiin ymmärtäväisemmin. Kolmikon suhteesta kertoo muun muassa Wales Online.
Texasilainen Cheyenne Barnes, 29, elää polyamoristisessa suhteessa poikaystävänsä James Chormanin, 34, sekä entisen työkaverinsa Joelle Temporalin, 24, kanssa. Nyt he kasvattavat lapsiaan kolmistaan.
Yllätysraskaus vakiinnutti suhteen
Cheyenne ja James olivat tunteneet toisensa kauan ja heillä oli useita yhteisiä ystäviä. Maaliskuussa 2014 heidän suhteensa kehittyi romanttiseksi.
Kolme kuukautta ensitreffien jälkeen Cheyenne huomasi olevansa raskaana. Helmikuussa 2015 syntyi pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi.
Cheyenne kertoo, ettei hän alun perin ollut ajatellut, että heidän suhteensa kestäisi. Lapsi muutti tilanteen. Hän kertoo, että James oli todella innoissaan perheenlisäyksestä.
– Emme ehkä olleet suunnitelleet tätä, mutta se olikin juuri sitä, mitä halusimme.
LUE MYÖS: Räjähtävä orgasmi vai äkkikuolema: Kuristaminen seksin aikana kiihottaa monia – näin leikit tuhmia turvallisesti
Cheyenne ehdotti kolmatta osapuolta
Muutaman kuukauden päästä Cheyennesta alkoi tuntua, että hänen rakkauselämästään puuttui jotain. Cheyenne oli jo kauan haaveillut siitä, että voisi harrastaa seksiä naisen kanssa. Ninpä hän ehdotti Jamesille, että he kokeilisivat polyamoriaa.
Polyamoria on eräs eettisen monisuhteisuuden muoto, kertoo . Polyamoria tarkoittaa elämistä joko romanttisesti tai seksuaalisesti tai kummallakin tavalla intiimeissä suhteissa useamman ihmisen kanssa yhtä aikaa. Siihen kuuluu avoimuus, rehellisyys ja se, että kaikki osapuolet ovat tietoisesti suostuneet tähän.
