Yhdysvaltalaismies yllättyi täysin, kun hänen kotiinsa tunkeutunut henkilö oli siivonnut koko talon. Mitään ei ollut viety.
Kun Yhdysvaltain Massachusettsissa asuva Nate Roman tuli kotiin Marlboroughiin 5-vuotiaan poikansa kanssa 15. toukokuuta, hän huomasi, että joku oli käynyt siellä hänen poissa ollessaan. Takaovi oli auki.
Mies oli kauhuissaan.
– Oli kammottavaa tietää, että kotonasi oli joku, hän kertoo Abc7news.com-sivustolle.
Tunkeutuja oli tehnyt suursiivouksen
Pian pelko vaihtui kuitenkin hämmästykseen. Nate nimittäin huomasi, että tunkeutuja ei ollut vienyt mitään. Sen sijaan kyseinen tyyppi oli siivonnut koko talon, esimerkiksi pedannut sängyt. Pojan pehmolelut oli koottu kasaan ja vessapaperirullaan oli taiteltu origamiruusu.
– Hän oli kuurannut kaikki paikat, suihkun, vessan, Nate kertoo.
Ainoastaan keittiö oli jäänyt puunaamatta.
– Pelkäsin heti, että talossa oli joku.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Tilanne oli hyvin hämmentävä. Nate päätti soittaa poliisille.
Hän kertoi tapahtuneesta myös Facebookissa.
Ei johtolankoja
Marlborough’n poliisilaitoksen mukaan poliisit ottavat tapauksen hyvin vakavasti. Tässä tapauksessa heillä ei kuitenkaan ole mitään johtolankoja tai epäiltyjä. Viranomaiset kertoivat CNN-sivustolle, että he olivat jututtaneet naapureita, mutta kukaan ei ollut nähnyt mitään epäilyttävää.

