Perustuslakivaliokunta katsoo ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimineen al-Hol-jupakassa lainvastaisesti. Toiminta ei kuitenkaan ylitä valiokunnan mietinnön mukaan syytekynnystä.
Ministeri Haavisto toimi valiokunnan mukaan al-Hol-jupakassa hallintolakia ja ulkoasiainhallintolakia vastaan ja siten moitittavasti.
Kriteerit ministerin syytekynnyksen ylittymiselle eivät kuitenkaan täyty.
Toisin sanoen perustuslakivaliokunta katsoo, ettei edellytyksiä syytteen nostamiselle Haavistoa vastaan ole.
Perustuslaissa lukee, että ministeriä vastaan voidaan nostaa syyte, jos tämä "tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti".
Eduskunta äänestää Haaviston tilanteesta vielä perjantaina. Oletettavasti eduskunta seuraa perustuslakivaliokunnan mietintöä, eikä ministeri Haavisto tule joutumaan valtakunnanoikeuteen.
Haavisto ei omasta mielestään ole rikkonut lakia.
Valiokunnalle toimittamassaan lausunnossaan ministeri sanoo, että hänen voidaan katsoa pyrkineen päämääriin, joihin ihmis- ja perusoikeuksien turvaamista koskeva perustuslain pykälä ja YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus ovat velvoittaneet.
"Moitittavuutta ei voi pitää vähäisenä"
Valiokunta on selvittänyt ennen kaikkea sitä, toimiko Haavisto lainvastaisesti valmistellessaan ulkoministerin konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirtoa toisiin tehtäviin.
Haavisto valmisteli siirtoa vielä senkin jälkeen, kun hän oli jo ottanut Tuomiselta pois al-Holin pakolaisleirin suomalaisiin liittyvät tehtävät.
– Perustuslakivaliokunnan mielestä Haaviston menettelyn moitittavuutta ei voida pitää kokonaisuutena arvioiden vähäisenä, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoi tiedotustilaisuudessa.
Valiokunta katsoo, että Haavisto käytti harkintavaltaansa väärin, kun tämä valmisteli Tuomisen siirtoa toisiin tehtäviin selvittämättä vähemmän järeiden toimenpiteiden mahdollisuutta.

