Peter Forsberg pudotti painoaan yli kymmenen kiloa ja on pysynyt terveissä elämäntavoissa.
Ruotsalainen jääkiekkolegenda Peter Forsberg on ottanut itseään niskasta kiinni.
Entisen hyökkääjän motivaatio liikkumista kohtaan oli päässyt rapistumaan vuonna 2011 päättyneen jääkiekkoilijan uran jälkeen.
Sen mies on saanut kuitenkin takaisin.
Kun Forsberg päätti viime vuonna osallistuvansa kolmannen kerran Mestareiden mestari -tv-ohjelmaan, hän päätti laittaa itsensä kuntoon ennen kuin kuvaukset käynnistyivät syyskuussa.
Kesä meni ilman alkoholia ja Forsbergin lempiherkkua juustotikkuja. Sohvalta noussut ruotsalainen myös treenasi säännöllisesti.
Kiekkoikoni laihtui Expressen-lehden mukaan hiukan yli kymmenen kiloa.
"Kerroin kaikille"
Kuvauksista on mennyt lähes puoli vuotta. Kunnossa pysyminen ei ole ollut Forsbergin mukaan helppoa mutta hän on yrittänyt jatkaa.
– Viime talvena se oli vaikeaa, kun oli pimeää, kylmää ja satoi. Matkustan paljon, eikä minulla ole kuntosalia Sveitsin Zugissa. Täällä Ruotsissa on helpompaa, kun pelaan padelia ja treenaan vähän.
Kevätkin on miehen sanoin helpottanut asiaa.
– Olen takaisin raiteillani.
Niille ovat vauhdittaneet myös jääkiekkoasiantuntijanakin toimineen ruotsalaisen muille lausumat sanat.


