Sara Sieppi kertoo kirjassaan, mitä kulisseissa tapahtui Pia Pakarisen luovuttua Miss Suomen kruunustaan.
Vaikuttaja Sara Sieppi muistelee missiaikojaan elämäkerrassa Oliks sulla vielä jotain? (Otava), jonka on kirjoittanut Wilma Ruohisto. Sieppi kruunattiin Miss Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi suorassa MTV3-kanavan lähetyksessä maaliskuussa vuonna 2011. Kirkkaimman kruunun sai kutreilleen Pia Pakarinen (nyk. Lamberg). Tuohon aikaan voittajan äänesti yleisö, kun taas tuomaristo valitsi perintöprinsessat.
Sieppi jatkoi kruunaamisen jälkeen vakiotyössään Oulun Lidlissä, jossa oli työskennellyt jo ennen missikiertuetta. Sieppi kuvailee kirjassaan, kuinka hän oli iltavuorossa 16. syyskuuta vuonna 2011 ja vilkaisi puhelintaan ennen kuin aloitti kaupan loppusiivouksen. Puhelin oli täynnä vastaamattomia puheluita ja viestejä.
Sieppi sai kuulla toimittajalta Pakarisen luopuneen Miss Suomen kruunustaan suorassa Maikkarin Korkojen kera -lähetyksessä, jota juonsivat Vappu Pimiä ja Jenni Pääskysaari. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Miss Suomi luopui kruunustaan missivuoden aikana.



