Suomen historian traagisin tieliikenneonnettomuus tapahtui 20 vuotta sitten Konginkankaalla. Tuona yönä Konginkangas sai leiman, joka ei ole hälvennyt tähänkään päivään mennessä. Millaista elämä on pienessä päälle tuhannen asukkaan kylässä, johon turma jätti pysyvän jäljen?
On vuosi 2004. Tie on liukas ja kuljettaja väsynyt. Rekan takaosa alkaa huojua ja vastaan tulee linja-auto. Törmäys.
Näin päättyy 23 ihmisen elämä. Heistä suurin osa oli nuoria. Tuo yö oli painajainen, jota kukaan ei olisi halunnut nähdä.
– Ai mitä? Haluat tulla Konginkankaalle? Nyt pitää vielä ihan varmistaa, että mistä olitkaan? Ai Helsingistä asti? No tervetuloa sitten.
Puhelimesta vastataan haastattelupyyntööni hyvin hämmentyneenä. Langan toisessa päässä on Konginkankaan koulun rehtori Heikki Sarja. Hän ei voi uskoa, että haluan tulla käymään. Varaan saman tien juna- ja bussiliput Keski-Suomeen.
Kun astun kyläbussista seuraavana päivänä pois, edessäni siintää hiljainen ja rauhallinen kirkonkylä. Kauppa, kirjasto, apteekki, koulu, kirkko ja palvelukeskus – siinäpä se.
Mielikuvat kylästä
Saavun ensimmäisenä koululle, jossa nuori tyttö kysyy, olenko tullut paikalle liikenneonnettomuuden takia.
Nyökkään, mutta sanon olevani täällä myös kertomassa Konginkankaasta kylänä. Hän katsoo minua epäuskoisena aivan kuin huijasin häntä. Miksi täällä olisi toimittaja jonkun muun kuin onnettomuuden takia?
Ja toisaalta hänhän on aivan oikeassa, ideani saapua tänne kumpuaa 20 vuoden takaisista tapahtumista.
Onnettomuus on jättänyt ilmiselvästi leiman kylälle.
– On ikävää, että onnettomuus tulee ihmisille ensimmäisenä mieleen Konginkankaasta. Se olisi voinut käydä missä tahansa, rehtori Heikki Sarja huokaa minulle.



