Helsingin hovioikeudessa alkoi tänään Porvoon lapsenmurhan käsittely. Mies puukotti kolmevuotiasta tytärtään Porvoossa Lyseon leikkipuistossa 2017 marraskuussa. Lapsi vietiin helikopterilla sairaalaan, mutta hän kuoli vammoihinsa.
Syytetty Nicolas Mathieu Cherchel, 39, piiloutui hovioikeudessa kuvaajilta sinisen hupparin alle. Hän oli varustautunut oikeudenkäyntiin sinisellä ruutuviholla ja kynällä. Oikeudenkäynti alkoi rauhallisesti ja ajoissa, paikalla salissa oli yhteensä reilut kymmenkunta ihmistä. Kuolleen tytön äitiä oikeudessa avustava asianajaja Markku Fredman esitti toiveen, ettei äitiä kuvattaisi.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Cherchelin elinkautiseen vankeuteen lapsensa murhasta viime kesäkuussa. Käräjäoikeus piti tekoa vakaasti harkittuna.
Puolustus vaatii murhasyytteen hylkäämistä. Sen mukaan teko ei ollut erityisen raaka tai julma, eikä mies suunnitellut tyttärensä tappamista etukäteen.
Hoviin toimittamassaan valituksessa puolustus vetoaa miehen psyykkiseen tilaan ja olosuhteisiin, joissa hän tekohetkellä oli. Puolustuksen mukaan muun muassa avoero ja sitä seurannut asunnottomuus johtivat henkisen tasapainon järkkymiseen, itsetuhoisiin ajatuksiin ja työkyvyttömyyteen.
– Edellä mainitut syyt ja Cherchelin pelko viranomaisia ja poliisia kohtaan ovat johtaneet siihen, että tilanne on kärjistynyt poliisien tullessa paikalle, jolloin Cherchel on pelosta kiihtyneenä ja voimakkaan pelon vallitsemassa tunnetilassa tappanut tyttärensä, kirjoittaa Cherchelin asianajaja Matti Kauppi hovioikeudelle toimitetussa valituksessa.
Käräjillä Cherchel myönsi tapon, mutta kiisti syyllistyneensä murhaan. Hän ei pystynyt selittämään tekoaan, vaan vetosi paniikkiin ja "hulluuskohtaukseen". Mielentilatutkimuksen mukaan mies kuitenkin oli verityön tehdessään syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa seuraukset.
Mies nappasi lapsen, kun äiti oli pakkaamassa autoa
Lapsen äidin aiemman kertoman mukaan tilanne alkoi, kun hän oli lähdössä viemään tytärtään päivähoitoon. Pakatessaan autoa hän oli hetken selin, jolloin mies nappasi lapsen.
