Yhdysvaltojen lentoturmassa kuoli musiikkiagentti, jonka perustama yhtiö edustaa muun muassa suomalaisyhtye Amorphista.
Yhdysvaltain kansallisen ilmailuviranomaisen (FAA) mukaan San Diegossa asuinalueelle pudonneessa pienkoneessa oli onnettomuushetkellä kuusi ihmistä.
San Diegon poliisilaitos kertoi torstai-iltapäivänä, että ainakin kaksi ihmistä oli kuollut. Ensihoitajat paikalla kertoivat kuitenkin koneen tuhoutuneen täysin, ja he odottivat uhriluvun nousevan.
Turman tarkka uhriluku ei ole vielä tiedossa, eivätkä viranomaiset ole julkistaneet yhdenkään uhrin nimeä.
Kymmenkunta taloa kärsi vaurioita Cessna 550 -tyyppisen koneen maahansyöksyssä. Kenenkään maassa olleen ei tiedetä kuolleen tai loukkaantuneen.
Turmaan johtaneet tapahtumat ovat vielä epäselviä, mutta pelastusviranomaisen mukaan lähellä oleva sähkölinja näytti katkenneen.
FAA:n mukaan kone putosi paikallista aikaa torstaina aamuyöstä ennen kello neljää.
San Diego sijaitsee Kalifornian osavaltion eteläosassa.
Innokas lentäjä ja lennonopettaja
Yksi turmassa kuolleista ihmisistä on tunnistettu musiikkiagentti Dave Shapiroksi. Agentin kuolemasta kertoo hänen perustamansa Sound Talent Group, jonka mukaan lentokoneturmassa kuoli myös kaksi muuta yhtiön työntekijää.
Sound Talent Group edustaa muun muassa kanadalaista Sum 41 -yhtyettä, yhdysvaltalaista pop-trio Hansonia ja laulaja-lauluntekijä Vanessa Carltonia sekä lukuisia tunnettuja rock- ja metallimusiikkia esittäviä yhtyeitä, joihin lukeutuu myös suomalainen Amorphis.
Hanson muisti Shapiroa X-tilillään.
