Pienpanimoiden oluiden vienti ulkomaille ja markkinointi ovat vaikeutumassa verottajan suunnitellessa kiristystä panimoiden veroalennuksen ehtoihin.
Pienpanimojen edustajien mukaan alan yhteisöllisyys kärsii, mikäli veroehtoja päivitetään luonnoksen mukaisesti.
25 alan toimijaa oli tänään koolla Helsingissä Craft Beer Helsinki -tapahtumassa.
– Se on ikävä yhteisöllisyyden kannalta. Aika paljon se lisää myös myyntiä, kertoo MTV Uutisille Masis Breweryn myyntiedustaja Tuija Ollila.
Verohallinnon luonnosteleman ohjeistuksen perusteella niin sanottujen yhteistyöoluiden tekeminen veisi kaikilta oluen teossa mukana olevilta panimoilta mahdollisen pienpanimoalennuksen. Tällä hetkellä ohje on vero.fi -sivuston mukaan päivitettävänä.
Myös Salama Brewing -panimon edustajan mukaan alalla puhutaan vähän "kilpailusta keskenään", sen sijaan yhteistyön tärkeys korostuu.
– Tämä on yksi iso perhe. Me jutellaan paljon asioista ja autetaan toinen toisiamme, Rosa Hiltunen Salama Brewingin myynnistä ja markkinoinnista kertoo.
Yhteistyöolut on usean panimon yhdessä ideoima, mutta yhdessä panimossa valmistettu juoma.

