Isokokoinen varastohämähäkki on yleistynyt viime vuosikymmenien aikana etenkin Helsingin ja Turun seudulla. Hämähäkki voi kasvaa jopa kymmensenttiseksi, mutta myrkyllinen se ei ole.
Hämähäkin yleisyydestä kertoi aiemmin Iltalehti.
Museomestari Timo Pajunen Helsingin yliopiston luonnontieteellisestä keskusmuseosta sanoo, että viime vuosina suurta varastohämähäkkiä on havaittu Etelä-Suomen lisäksi pohjoisessa.
Lisäksi on huomattu, että hämähäkki viihtyy etelässä ulkona nykyisin jopa talviaikaan, vaikka aiemmin eläintä tavattiin ulkoilmasta vain kesäisin.
Havainnot viittaavat siihen, että ilmaston lämpenemisen takia olosuhteet hämähäkille ovat entistä suotuisammat. Tarkkaa syytä eläimen yleistymiseen ei kuitenkaan tiedetä.
Syö muita hyönteisiä
Iso varastohämähäkki viihtyy rakennuksissa ja saattaa koollaan säikäyttää asunnon omistajat. Hämähäkin jalat ovat keskimäärin viisi senttiä pitkät ja vartalo on 1–1,15-senttinen. Pajusen mukaan eläintä ei kuitenkaan kannata yrittää karkottaa, sillä siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Hämähäkki ei ole vahinkoeläin, vaan hyönteissyöjä, joka saattaa käyttää ravinnokseen esimerkiksi asunnossa esiintyviä sokeritoukkia ja siiroja. Eläin on vaaraton, mutta jos ihminen lähestyy hämähäkkiä, se saattaa puolustautua.
– Se voi purra, jos sen yrittää ottaa käteen.

