Artisti Pink ja Britney Spears esiintyivät aikoinaan yhdessä Pepsi-mainoksessa.
Artisti Pink, eli Alecia Moore, 43, pohti Peoplelle kuuluisuutensa varhaisia vuosia ja sitä, miten hän on selvinnyt poptähteydestä.
Laulaja uskoo selviytyneensä alkuvaiheista vahingoittumattomana, koska hänellä oli kokemusta kuuluisuutta edeltäneistä kasvukivuista. Hän oli kapinallinen teini, joka sekaantui huumeisiin ja potkaistiin ulos kodistaan 16-vuotiaana ennen kuin hän pääsi aineista eroon.
Erityisesti 2000-luku on ollut vaikea ajanjakso naispuolisille poptähdille, kuten Christina Aguileralle, 42, ja Britney Spearsille, 41, jotka saivat molemmat osansa naisvihasta ja iltapäivälehtien armottomasta kirjoittelusta. Spearsille Pink on aina tuntenut olevansa kuin isosisko.
– Olen hyvin suojelevainen häntä kohtaan, ja hän on maailman suloisin ihminen, Pink kertoi.
Tällä hetkellä laulajat eivät ole tekemisissä, mutta Pink toivoo Spearsille kaikkea hyvää.
Pink, Spears ja Beyoncé, 41, olivat vuonna 2004 mukana kuuluisassa Pepsin Super Bowl -mainoksessa, jossa he lauloivat Queenin kappaleen We Will Rock You.

