Suomalaisten pienet verkkokauppaostokset Kiinasta lisääntyivät räjähdysmäisesti viime vuonna. Perussuomalaisten Jani Mäkelän mielestä keskustelu asiasta on ollut "hieman tekopyhää".
Kiinalaisen halpatavarakaupan kasvu jakaa mielipiteitä hallituspuolueiden kesken. Asia selvisi STT:n haastattelukierroksella eduskuntaryhmiin.
Kokoomuksessa, RKP:ssä ja kristillisdemokraateissa kiinalaisten halpakauppojen suosiota pidetään selvänä ongelmana. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä on eri mieltä.
Pikkuostosten tekeminen Kiinasta lisääntyi viime vuonna Suomessa räjähdysmäisesti. Alle 150 euron tavaraerien tilaaminen Kiinasta noin yhdeksänkertaistui edellisvuodesta, selviää Tullin STT:lle toimittamasta päivitetystä tilastosta. Tavaraerä maksoi keskimäärin noin kuusi euroa. Suosituinta oli tekstiilien eli esimerkiksi vaatteiden tilaaminen.
Lue myös: Toimittaja hankki lasten kantorepun Temusta ja teki järkyttävän havainnon
Kiinalaiskauppoja ovat esimerkiksi Temu, Aliexpress ja Shein. Näistä Temu on jo suosituin verkkokauppa yli 50-vuotiaiden keskuudessa ja maaseudulla, selvisi Postnordin kuluttajatutkimuksesta. Osa on alkanut kutsua ostelua leikkimielisesti "temuttamiseksi".
STT kysyi hallituspuolueiden eduskuntaryhmistä, mitä mieltä he ovat ilmiöstä ja miten siihen tulisi puuttua.
Perussuomalaisten Mäkelä arvostelee keskustelua
Keskustelu on ollut "hieman tekopyhää ja kaksinaismoralistista", sanoo perussuomalaisten Mäkelä.
– Kuitenkin lähes kaikki muukin tavara, mitä me ostamme kaupoista Suomessa ja Euroopassa, on enemmän tai vähemmän tehtyä Kiinassa, Mäkelä sanoo.