Bachelor-Arttu lopetti deittailun. Keväällä hän kuvaa Bachelor Suomi -ohjelman uutta kautta.
Uuden Bachelor Suomi -ohjelman poikamies Arttu Kilpeläinen kertoo, että hän on joutunut laittamaan deittailun nyt taka-alalle. Keväällä kuvattavan ohjelman alkaessa Kilpeläisen täytyy olla sinkku ja valmiina kohtamaan elämänsä rakkaus.
– Nyt ei enää dm:ää slaidata, että nyt meikä on ihan museossa ja luostarissa. Pitää olla ihan selibaattimies, Kilpeläinen sanoo Pitäskö erota? -podcastissa, jota hän pitää yhdessä terapeutti-Villenä tunnetun Ville Merisen kanssa.
Hän pohtii, että jos hän tässä tilanteessa lähestyisi jotakuta deittailumielessä esimerkiksi viestillä, olisi se heti uutisotsikoissa.
Kilpeläinen kertoo myös aloittaneensa kuntokuurin ohjelman kuvauksia varten.
– Kaverini laittoi valmennusfirman pystyn ja teki minulle treeni- ja ravinto-ohjelmat. Sanoin hänelle, että nyt pitää olla yläpelti kuosissa keväällä. Todennäköisesti pitää olla pelti paljaana kameran edessä eli nyt laitetaan ukko kuosiin.
29-vuotias Kilpeläinen on tullut monille tutuksi somevaikuttajana, podcastaajana ja lisäksi hänet nähtiin viime kaudella Suomen surkein kuski -ohjelman yhtenä tuomarina.
