Miltä tuntuu äitienpäivä, kun lapsi on tappanut itsensä? Ei hyvältä, kertoo poikansa oman käden kautta menettänyt äiti. Vaikka aika auttaa, suru ei koskaan katoa. Menetyksestä muistuttaa keväinen juhlasunnuntai.
Kaikille äideille äitienpäivä ei ole iloinen kevätpäivä. Se mikä toiselle on kiitollisuuden ja perheen juhla, avaa toisen vähitellen umpeutuneet haavat auki säännöllisin väliajoin, kerran vuodessa.
– Inhoan äitienpäivää, enkä halua juhlia sitä millään lailla, sanoo Sisko.
Sisko esiintyy tässä jutussa toisella nimellään, sillä hän aikoo puhua vaikeasta ja vaietusta aiheesta.
Siskon poika, Mikko*, teki itsemurhan lähes kahdeksan vuotta sitten. Kun Siskon mies, Mikon isä, löysi 22-vuotiaan lapsensa kuolleena, muutti perheen elämä julmalla tavalla suuntaa.
Myös Siskon käsitys itsestään äitinä muuttui. Äitienpäivä ei enää tuntunut juhlimisen arvoiselta.
Mikko piilotti pahan olonsa läheisiltään
Mikon itsemurha tuli kaikille täytenä yllätyksenä. Kukaan ei ollut osannut nähdä nuoren miehen pahaa oloa. Päällepäin kaikki näytti hyvältä: oli tyttöystävä, opiskelupaikka ja kiinteä perhe.
– Jälkeenpäin voi kyllä sanoa, että merkit olivat ilmassa. Mikko kuitenkin peitti pahan olonsa niin taitavasti, että kukaan ei aavistanut mitään. Niin Mikko oli halunnutkin, vaikka hänen on täytynyt voida todella huonosti, Sisko sanoo.
– Äitinä ja vanhempana on vähän sokea. Sitä haluaa uskoa, kun toinen vakuuttaa, että kaikki on hyvin.
