Poliisi epäilee kahta 15-vuotiasta murhan yrityksestä ja törkeästä tuhotyöstä Vantaan Korson tuhopolttoon liittyen.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että syyteharkintaan jo siirtynyt tapaus liittyy ruotsalaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja Pohjois-Helsingin katujengeihin. Syyksi poliisi epäilee huumevelkaa.
Asiassa on kolme 15-vuotiasta epäiltyä, joista kahta epäillään kahdesta murhan yrityksestä ja törkeästä tuhotyöstä, kolmatta törkeästä huumausainerikoksesta.
– Rikoksesta epäiltyjen nuori ikä ja rikosten vakavuus on poikkeuksellista järjestäytyneen rikollisuuden esitutkinnoissa Suomessa, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Poliisi katsoo, että rikokset on tehty ainakin osittain osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.

Taustalla huumekauppa ja velanperintä – sivulliset joutuivat uhriksi
Poliisi kertoo tiedotteessa, että tutkittuun asiaan liittyy laajamittainen huumauskauppa ja siitä aiheutuneet kostotoimenpiteet.
Poliisin käsitys on, että joulukuussa epäonnistunut huumekauppa johti velkasuhteeseen ja sittemmin tuhopolttoon ja murhan yritykseen.
Kolme miestä etsi huumekaupan jälkeen kaupassa velkaantunutta henkilöä helsinkiläisasunnosta, mutta tapasi asunnosta vain sivullisen pariskunnan pienen lapsensa kanssa.
Poliisi kertoo, että asunnossa olleita sivullisia uhattiin väkivallalla, elleivät he kertoisi, missä etsitty velallinen on. Ainakin yhdellä epäillyistä oli ase. Asunto uhattiin myös räjäyttää, ja tilanne päättyi epäiltyjen vietyä uhreilta passin ja matkapuhelimen.
Tätä osuutta tapahtumista tutkitaan törkeänä ryöstönä ja epäillyt ovat vangittuina.



