Kaakkois-Suomen poliisi varoittaa niin sanotuista toimitusjohtajahuijareista. Poliisi kehottaa yrityksiä tunnistamaan vaaran paikat ja keskustelemaan niistä työpaikalla.
Toimitusjohtajahuijaus tapahtuu yleensä niin, että yrityksen rahaliikennettä hoitava henkilö saa toimitusjohtajan tai muun johtoasemassa olevan henkilön nimissä kehotuksen maksaa jokin lasku tai siirtää rahaa jollekin tilille. Joskus huijaus voi tulla myös pyyntönä ostaa esimerkiksi lahjakortti.
Todellisuudessa maksukehotus ei ole tullut yrityksen johdolta, vaan huijarilta. Jos rikollinen onnistuu erehdyttämään vastaanottajaa ja pyydetty rahansiirto tehdään, maksettu rahasumma häivytetään yleensä erinäisten tilisiirtojen kautta.
Kesäloma-aikana riski tulla huijatuksi töissä kohoaa
Kun kesälomat pyörivät, yrityksen rahavirtoja, kuten laskuja ja muita ostoja käsittelevät henkilöt vaihtuvat ja kriteerit, joilla maksuun meneviä laskuja vahvistetaan, voivat poiketa tavallisesta.
Rikoskomisario Mika Salminen kertoo, että kesälomakaudella onkin kohonnut riski joutua toimitusjohtajahuijauksen kohteeksi.
Lue myös: Taskuvarkaita on Helsingissä aiempaa enemmän – tällaisilla tavoilla he iskevät
– Verkkorikollinen usein pyrkii iskemään juuri sellaisina aikoina, kun yrityksessä on meneillään muutoksia, henkilöstövaihdoksia ja kiireitä. Uudet työntekijät ovat monesti huijarille houkuttelevia kohteita.
Petolliset laskutusluvat tai -pyynnöt voidaan lähettää näennäisesti oikeista sähköpostiosoitteista ja niitä voi olla vaikeaa tunnistaa huijauksiksi. Rikollisen lähettämä viesti voi olla aidon näköinen ja sisältää henkilökohtaisilta tuntuvia elementtejä, jolloin vastaanottaja kokee maksamisen turvalliseksi. Salminen kertoo, että viime aikoina poliisi on havainnut myös tekoälyn käyttöä rikollisiin tarkoituksiin. Tekoälyn avustuksella soitetussa puhelussa soittaja saattaa puhua hyvää suomen kieltä ja hyödyntää jopa tutun ihmisen ääntä.

