Lähes jokainen poliisikoira erikoistuu. Nyt noin 40 prosenttia koirista on koulutettu etsimään huumeita.
Suomalaisten poliisikoirien tehtävät ovat monipuolistuneet viime vuosina. Ensi vuonna osa poliisikoiran peruskoulutuksen suorittaneista koirista saattaa erikoistua elektroniikkakoiriksi. Tämä poliisikoirien uutta koulutuslinjaa koskeva pilottihanke on tulossa onnistuneesti päätökseensä vuodenvaihteessa.
Elektroniikkakoiria voidaan hyödyntää esimerkiksi verkko-, talous- ja seksuaalirikosten tutkinnassa, joihin usein liittyy elektroniikkalaitteiden piilottelua. Elektroniikkakoirat osaavat etsiä esimerkiksi muistitikkuja, kovalevyjä, kannettavia tietokoneita ja puhelimia, kertoo Poliisiammattikorkeakoulun opettaja ja ylikonstaapeli Jaakko Rauma.
– Pilottihankkeessa mukana ollut koira on läpäissyt tasokokeensa ja käynyt jo työtehtävilläkin. Koirasta on tullut paljon positiivista palautetta.
Eritekoiria puolestaan on ollut poliisin apuna vuodesta 2021. Eritekoirat tukevat seksuaalirikosten teknistä tutkintaa ja voivat löytää esimerkiksi hyvinkin pieniä määriä siemennestettä.
Rauman mukaan poliisikoirien hajuaistista on valtavasti apua monenlaisissa tehtävissä, ja koirien tehtäviä laajennetaan kentällä havaittujen tarpeiden mukaan.
Koirat ovat poliisien apuna esimerkiksi voimankäyttö- ja jäljittämistehtävissä. Lähes jokainen peruskoulutuksen käynyt koira erikoistuu lisäksi johonkin erityistehtävään, joita ovat elektroniikan ja eritteiden lisäksi huumausaineet, palavat nesteet, räjähteet, raha, aseet ja ruumiit.
Koirien erikoistumisalat valikoituvat sen mukaan, mihin koiria tarvitaan eniten.
– Esimerkiksi tällä hetkellä noin 40 prosenttia poliisikoirista on koulutettu huumausaineiden etsintään, Rauma kertoo.
Kaksi rotua dominoi
Rauman mukaan Suomessa työskentelee noin 250 poliisikoiraa, ja koirat ovat vuosittain mukana noin 10 000–12 000 tehtävässä. Tehtävien määrä on ollut lisääntymään päin.
– Koiria eläköityy ja uusia koulutetaan koko ajan, joten koirien määrä on pysynyt tasaisena.