Helsingin Kallioon on ilmestynyt uusi poliisin valvontaperävaunu. Ohikulkijoissa se herättää ihmetystä ja monet kokevat, ettei se ratkaise täysin alueella vallitsevia ongelmia esimerkiksi huumeidenkäytön suhteen. Poliisi korostaa, että kyse on ennemmin tukivälineestä. Se on hankittu julkisten paikkojen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi.
Poliisi on ottanut käyttöön ensimmäistä kertaa Suomessa liikuteltavan valvontaperävaunun, jonka tarkoituksena on tehostaa valvontaa julkisten paikkojen häiriökohteissa.
Ensimmäinen ja tällä hetkellä vielä ainoa perävaunu sijoitettiin muutama päivä sitten Helsingin Kallioon.
Helsingin poliisista kerrotaan, että tulevaisuudessa on mahdollista, että vaunuja hankitaan lisää. Ensin kuitenkin katsotaan, millaista palautetta ensimmäisestä saadaan.
Perävaunua on poliisin mukaan "ketterää siirtää". Ylikomisario Hanna Kiiskinen sanookin, että se tullaan todennäköisesti sijoittamaan myös muualle.
Apuna myös yleisötapahtumissa
Poliisi julkaisi uudesta laitteestaan tiistaina tiedotteen, jossa kerrottiin, että perävaunu auttaa valvomaan paremmin myös niitä tunnistettuja häiriökohteita, jotka jäävät nykyisessä kaupunkikameraverkostossa katveeseen ja joissa valvonta sitoo poliisipartioita.
Sitä voidaan hyödyntää myös esimerkiksi yleisötapahtumien valvonnassa.
– Jos mietitään esimerkiksi jalkapallo-ottelua niin se voidaan sijoittaa stadionin ulkopuolelle, koska siitä saa hyvää 360-kuvaa ja livekuvaa siitä, miltä alue näyttää, Kiiskinen tarkentaa.


