Hallitus esitteli ensi vuoden budjetin. Mitä siitä jäi käteen, politiikan toimittaja Juha kaija?
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus esittää muun muassa sähkön arvonlisäveron alentamista nykyisestä 24 prosentista 10 prosenttiin joulukuusta huhtikuun loppuun.
Hallitus valmistelee myös sähkönhintaan liittyvää tukimallia, jossa on erilaisia "palikoita".
MTV Uutisten politiikan toimittaja Juha Kaija kävi budjettia läpi MTV Uutiset Livessä.
– Esimerkiksi sähkölämmitteisessä omakoti- ja rivitalossa asuvien pieni- ja keskituloisten tilannetta aiotaan parantaa uudenlaisella sähkövähennyksellä. Eli tämä olisi vähän vastaava kuin kotitalousvähennys.
– Sen voisi tehdä sitten verotuksessa.
Sähkövähennyksestä ei ole vielä saatu tarkkoja lukuja, mutta MTV Uutisten tietojen mukaan omavastuu siitä olisi 500 euroa kuukaudessa. Tämän ylittävältä osalta tukea voisi saada 60 prosenttia.
– Katto asetettaisiin 1500 euroon, eli sen ylittävältä osalta tukea ei enää maksettaisi. Eli valtio ei ota täysimääräisesti sähkölaskuja kannettavakseen, Kaija sanoo.
Sosiaalietuuksiin korotus
Kaijan mukaan myös erilaisia sosiaalietuuksia korotetaan, jotta elinkustannusten nousua saadaan korvattua ihmisille.
– Esimerkiksi työttömyysturvan lapsikorotusta korotetaan, opiskelijoille on tulossa korotuksia ja varhaiskasvatusmaksuja esitetään alennettaviksi. Lääkekattoon ei tehdä indeksikorotusta.
– Lisäksi käynnistetään ulosoton suojaosaa koskeva vuoden kestävä kokeilu, jossa tarkoituksena on korottaa suojaosaa.
Kaija pitää mielenkiintoisena suunnitelmia laskea henkilökuljetusten arvonlisäveron laskemista nollaan vuonna 2023 tammikuusta huhtikuuhun.
