Valkoiseen taloon palanneen Donald Trumpin poliittisen pelin strategioihin vaikuttavat seteleiden ohella vapaudu vankilasta -kortit.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi maanantain virkaanastujaispuheessaan aloittavansa "kultaisen aikakauden".
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestön KULTAn pääsihteeri Rosa Meriläinen toivoi toisenlaista kultakautta. Hänestä on nyt kamppailtava negatiivisia ajatuksia vastaan.
– Kaikenlainen kyynisyyden, nihilismin ja pessimismin leviäminen, se ei ole meille hyödyksi. Ihmiset ja demokratia vaativat myös tulevaisuudenuskoa ja että tiedolla on väliä, eikä mitä tahansa voida sanoa.
Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen kommentoi virkaanastujaisissa olleen "rosoisen kyläjuhlan" tuntua.
– Siinä oli avoin käsikirjoitus, koska kukaan ei tiennyt, mitä päähenkilö aikoo sanoa seuraavaksi.
Hänestä on hämmentävää, että Trump äänestettiin jälleen presidentiksi. Trumpin Davosin talousfoorumilla saama liehittely ja suosionosoitukset kiinnittivät Kemppaisen huomion.
– Elinkeinoelämä on täysin hampaaton.
Kemppaisesta vaikuttaa, että yleisö lähtee Trumpin kelkkaan hyötymismahdollisuus mielessään.
– Ei heidän ole pakko taputtaa tuollaisessa tilanteessa, Meriläinen huudahtaa.
"Pervopohjaista dadaismia"
MTV Uutisten politiikan toimittajan Alec Neihumin mukaan Trump on tuonut jälleen esiin heti virkaanastumisensa jälkeen ajatuksen, että kaikki on mahdollista.
– Hänen äänestäjiensä kannalta on varmasti hyvä asia, että voidaan napsautella tuosta noin vain, että Panama halutaan, Kanada halutaan ja mitä milloinkin.
