Juhannuksena 1989 Napakympissä nähdyn neiti X:n tarina jäi pohdituttamaan Mervi Kalliota Pöllötöllössä. Neiti X ilmoittautui Kalliolle ja kertoo nyt MTV Uutisille, miksei suosikkiohjelmassa voitettu Italian-matka herra A:n kanssa koskaan toteutunut.
MTV3-kanavan sunnuntai-illoissa on sukellettu uuden Pöllötöllö-ohjelman kautta arkistojen aarteisiin. Ohjelman ensimmäisessä jaksossa Maikkarin nykyiset ruutukasvot Kirsi Alm-Siira ja Mervi Kallio ruotivat suursuosiota nauttineen Napakympin varhaisilta vuosilta peräisin olevaa pätkää.
Vuoden 1989 juhannusjaksossa nähtiin, kuinka neiti X valitsi tiukkojen kysymysten jälkeen herra A:n ja pari voitti lomamatkan Italiaan. Kallio jäi pätkän nähtyään pohtimaan sitä, kuinka lähes 32 vuotta sitten ohjelmassa kohdanneelle parille lopulta kävi.
Kauhajoelta kotoisin oleva ja edelleen siellä asuva Maria-Liisa Ketola kertoo pari viikkoa myöhemmin MTV Uutisille havahtuneensa huhtikuun viimeisenä sunnuntai-iltana siihen, kun hänen puhelimensa alkoi piipata jatkuvalla syötöllä. Lopulta hänen siskonsa soitti ja ilmoitti, että Ketolan Napakymppi-jakso oli näytetty telkkarissa.
– Laitoin sitten Merville Instagramissa viestiä, kun kaikki sanoivat, että kerro nyt ihmeessä hänelle, mitä neiti X:lle nykyisin kuuluu, puhelimitse tavoitettu Ketola kertoo.
Hän päätyi Napakymppiin, kun työkaverit ilmoittivat hänet mukaan. Työpaikan naiset laittoivat ohjelmaan useamman postikortin ennen kuin kutsu kuvauksiin lopulta tuli.
– Olin luvannut, että jos kutsu tulee, niin totta kai menen, Ketola sanoo ja paljastaa, että myös Pöllötöllössä nähdyt tiukat kysymykset olivat samaisten työkavereiden käsialaa.

