Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen pitäisi hakea Nato-jäsenyyttä ennen Ruotsia. Ahtisaari sanoo myös, että kansalaisia johdetaan harhaan Suomen ulkopolitiikkaa koskevassa keskustelussa.
Presidentti Martti Ahtisaari hoputtaa tuoreessa kirjassa Suomea hakemaan Nato-jäsenyyttä Ruotsin päätöstä odottamatta.
– Minä jättäisin ruotsalaiset. Tekisin saman heille, minkä he tekivät meille EU-prosessin aikana, Ahtisaari sanoo tänään julkaistussa Miten tästä eteenpäin -kirjassa.
Ahtisaari viittaa vuoteen 1990, jolloin Ruotsi haki EU:ta edeltäneen EY:n jäsenyyttä. Ruotsi oli luvannut kertoa mahdollisesta hakemuksesta etukäteen Suomelle, mutta näin ei tehty.
Pitkän linjan diplomaatti, ministeri Jaakko Iloniemi ei pidä Ruotsin ohittamista Nato-asiassa realistisena.
– Meneminen ennen Ruotsia on mahdotonta poliittisesti, utopiaa, Iloniemi toppuuttelee kirjassa.
Viime keväänä julkaistussa Suomen Nato-selvityksessä todetaan, että Suomen kannattaa tehdä Natoa koskevat päätökset nimenomaan yhdessä Ruotsin kanssa.
“Kansalaisia johdetaan harhaan”
Presidentti Ahtisaari painottaa kirjassa Suomen asemaa läntisenä demokratiana. Ahtisaaren mielestä Suomen oikea suunta on lännessä.
– Sen pitäisi olla selvä, mutta se ei silti ole sitä aina. Ei maailmalla – ja kansalaisia johdetaan harhaan myös maan sisäisissä keskusteluissa. Puolueettomuushöpinä jatkuu, Ahtisaari sanoo.


