Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden syyttää edeltäjänsä Donald Trumpin kannattajia Yhdysvaltain viemisestä "taaksepäin" ja varoittaa, ettei demokratia ole maassa taattu.
Presidentti esitti näkemyksiään Philadelphiassa Pennsylvaniassa pitämässään puheessa.
Biden iski puheessaan kovin sanoin Trumpia ja tämän tukijoita vastaan. Hän kutsui Trumpin kannattajia "MAGA-voimiksi" viitaten ex-presidentin make America great again -sloganiin ja sanoi Trumpin ja tämän tukijoiden edustaman ääriajattelun uhkaavan koko maan perustaa.
Maan taaksepäin viemisestä puhuessaan Biden mainitsi esimerkiksi kovan linjan konservatiivien ajamat rajoitukset aborttioikeuteen, ehkäisyyn ja samaa sukupuolta olevien avioliittoihin.
Lisäksi Biden tuomitsi poliittisen väkivallan ja painotti, ettei sillä ole koskaan minkäänlaista sijaa Yhdysvalloissa. Tämä oli selkeä viittaus viimevuotiseen mellakointiin Capitolilla, kun Trumpin kannattajat eivät suostuneet hyväksymään Trumpin häviötä presidentinvaaleissa.
Lue lisää: Capitol-komitean varapuheenjohtaja: Trump yritti soittaa todistajalle – vielä epäselvää syyllistyikö ex-presidentti rikokseen
Presidentti myös muistutti, että yhdysvaltalaista demokratiaa on puolustettava ja suojeltava. Hänen mukaansa tasa-arvo ja demokratia ovat nyt hyökkäyksen kohteena.
– Pitkään olemme vakuuttaneet itsellemme, että yhdysvaltalainen demokratia on taattu, mutta se ei ole. Meidän on puolustettava sitä ja suojeltava sitä. Joka ikisen meistä, hän lausui.
"Joka ikisen" on suojeltava demokratiaa
Puheessaan Biden myös suoraan vetosi maltillisiin republikaaneihin ja kutsui heidät yhdistämään voimansa demokraattien kanssa sekä sanoutumaan irti Trumpin politiikan linjasta.
– Pyydän kansaamme selvittämään erimielisyydet ja toimimaan yhdessä demokratiamme puolustamiseksi -- ideologiasta riippumatta, hän sanoi.