Presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio ovat onnitelleet Käärijää menestymisestä Euroviisuissa.
Presidentinkanslia kertoi asiasta tänään Twitterissä.
Käärijä eli Jere Pöyhönen sijoittui Euroviisuissa toiselle sijalle kappaleella Cha cha cha. Sijoitus on Suomen paras sitten Lordin euroviisuvoiton vuonna 2006.
Euroviisut voitti kilpailun suurin ennakkosuosikki Ruotsi. Maata edusti Loreen popkappaleella Tattoo.
Menestyksestä huolimatta Käärijä itse harmitteli Instagramissa sijoitustaan. Hän myös kiitti yleisöä tuesta.
– 5 min ennen suoritusta olin vielä varma voitosta. En voittanut. Kiitos ja anteeksi, Käärijä kommentoi Instagram-tilillään.
Ruotsi voitti Euroviisut, Käärijä yleisön suosikki – MTV Uutiset seurasi dramaattista viisuiltaa
Vantaalaisartisti teki viisuhistoriaa
Käärijän sijoitus oli samalla myös paras suomenkielisen kappaleen sijoitus Euroviisuissa koskaan. Lordi esitti voittokappaleensa englanniksi.
Tämänvuotinen voitto oli Ruotsille seitsemäs ja Loreenille toinen. Hän nappasi edellisen viisuvoittonsa vuonna 2012 kappaleella Euphoria.
Suomi sai tämänvuotisessa kilpailussa kovimman yleisöpistesaaliin, kun taas Ruotsi oli ammattilaisraatien ykkönen. Ruotsin lopullinen yhteispistemäärä oli 583 pistettä, Suomen 526 pistettä.