Presidentti Sauli Niinistö nauratti tänään Pohjoismaiden neuvoston kokoukseen eduskuntataloon Helsinkiin saapunutta kansainvälistä yleisöä siteeraamalla Yhdysvaltain ex-presidentin Barack Obaman lausuntoa alueen erinomaisuudesta.
Sauli Niinistö toivoi puheessaan, että Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyötä syvennettäisiin yhä enemmän turvallisuuskysymyksissä.
Hän rohkaisi entisestään vahvistamaan maiden välisiä yhteyksiä ja tiedon ja tilannekuvan vaihtoa esimerkiksi parlamenttien avainvaliokuntien välillä.
Lue myös: Presidentti Niinistö: "Sodalle vaikea nähdä loppua – uskon, että selkärankamme kestää"
Voiko täydellistä parantaa?
Niinistö korosti neuvostolle puhuessaan myös sitä, että Pohjoismaita pidetään monella sektorilla edelläkävijöinä.
– Ja sitä me olemme, ainakin keskinäisessä yhteistyössämme. Läpi vuosikymmenten olemme määrätietoisesti vahvistaneet pohjoismaista perhettämme. Yhteistyömme on syventynyt erilaisten poliittisten olojen vallitessa ja kireissäkin maailmanpoliittisissa tilanteissa.
– Vuosien saatossa meistä on kehittynyt yksi maailman integroiduimmista alueista, Niinistö kehui.
Eikä kehuminen jäänyt tähän.
– Kuten totesin noin viikko sitten Islannissa vieraillessani, olin ajatellut Pohjoismaisen yhteistyön saavuttaneen jo täydellisen tason. Mutta kevään aikana opin, että on olemassa taso, joka on täydellistäkin parempi, Niinistö totesi.
– Vaikea aika on tuonut Pohjolan yhteen ennennäkemättömällä tavalla.
Ja täydellistäkin voi vielä parantaa, hän totesi.
– Olen usein miettinyt, että maailmalla Pohjoismaat nähdään monin tavoin ihanteellisina yhteiskuntina. Meidät tunnetaan vahvasta demokratiasta, tasa-arvosta ja hyvinvoinnista. Olemme tilastojen kärjessä, olipa kyse sitten vakaudesta, vapaudesta, turvallisuuden tunteesta tai onnellisuudesta. Meihin luotetaan.
