Prinssi Andrew'n valtava kohu aiheuttaa toimenpiteitä myös kuninkaallisen tyttären prinsessa Beatricen tulevien häiden suhteen.
Kuningatar Elisabetin toiseksi vanhin poika, 59-vuotias prinssi Andrew on kamppaillut lähes koko kuluvan syksyn ajan valtavan kohun keskiössä. Kohu sai alkunsa siitä, kun 35-vuotias yhdysvaltalainen Virginia Giuffre, ent. Roberts, syytti prinssi Andrew'ta sekä edesmennyttä amerikkalaismiljonääri Jeffrey Epsteinia seksuaalirikoksista.
Giuffren mukaan hän joutui nuorena Epsteinin seksiringin ja ihmiskaupan uhriksi ja hänet pakotettiin harrastamaan seksiä prinssi Andrew'n kanssa kolme kertaa 2000-luvun alussa. Väitettyjen tekojen alkamisen aikaan Giuffre oli 17-vuotias ja Andrew noin nelikymppinen.
Andrew kaivoi itselleen entistä syvempää kuoppaa antamalla marraskuussa BBC:lle laajan haastattelun aiheesta. Haastattelun tarkoitus oli puhdistaa prinssin maine, mutta toisin kävi: kuninkaallinen on saanut osakseen vastauksistaan, jotka olivat suuren yleisön mielestä epäuskottavia sekä vaivaannuttavia.
