Prinssi Charles ohjeisti surevia prinssi Williamia ja prinssi Harrya tiukalla tavalla prinsessa Dianan hautajaisissa vuonna 1997.
Juttu on julkaistu alunperin 26. joulukuuta 2019.
Prinssi Williamin ja prinssi Harryn äiti prinsessa Diana menehtyi traagisesti 36-vuotiaana autokolarissa Pariisissa elokuussa 1997. Sydänten prinsessan kuolema tuli koko maailmalle täytenä yllätyksenä ja aiheutti valtavan mylläkän mediassa.
Kuninkaallisen perheen jäseniä on vuosikausien ajan kritisoitu siitä, kuinka prinsessa Dianaa kohdeltiin kun hän oli vielä elossa sekä hänen kuolemansa jälkimaininkien hoitamisesta.
Yksi eniten kritiikkiä synnyttäneistä seikoista oli se, että kuninkaallinen perhe pakotti Dianan surevat nuoret lapset, tuolloin 15-vuotiaan prinssi Williamin ja 12-vuotiaan prinssi Harryn julkisuuteen olemalla osa Dianan hautajaissaattuetta.
Sekä William että Harry ovat kumpikin myöhemmin itsekin puhuneet kyseistä perinnettä vastaan. Prinssien mukaan nuoria kuninkaallisia ei voida enää koskaan pakottaa vastaavan, julman kohtelun kohteiksi.


