Prinssi Charles ja Cornwallin herttuatar Camilla viettävät 9. huhtikuuta jo 15. hääpäiväänsä.
Kun Camilla Parker Bowles asteli vihille prinssi Charlesin kanssa 9. huhtikuuta vuonna 2005, hän jännitti mahdollisesti enemmän kuin moni muu morsian – eikä ainoastaan siksi, että hän sattui naimaan Britannian tulevan kuninkaan.
Avioliittoa edelsi pitkään salassa jatkunut suhde. Walesin prinssin suurta rakkautta on luonnehdittu jopa Britannian vihatuimmaksi naiseksi, sillä Camilla leimattiin 1990-luvulla syylliseksi prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan avioeroon.
Diana puhui Camillasta julkisuudessa pisteliäästi kutsuen tätä muun muassa "avioliittonsa kolmanneksi henkilöksi" ja "rottweileriksi".
– Kun hän kerran saa jonkun hampaisiinsa, hän ei päästä enää irti, Dianan kerrotaan perustelleen rottweiler-vertaustaan.
LUE MYÖS: Prinsessa Dianalla oli miehensä rakastajattarelle pilkallinen nimi – ivasi yhtä aikaa sekä ulkonäköä että luonnetta
Camilla on kuitenkin vuosien saatossa onnistunut ottamaan paikkansa brittihovissa sekä pikkuhiljaa voittanut puolelleen myös kansan hyväksynnän.






