Prinssi Philip joutui auto-onnettomuuteen 17. tammikuuta Sandringhamissa. Onnettomuudessa osallisena ollut nainen avautuu nyt kolarin jälkimainingeista.
Torstaina 17. tammikuuta kuningatar Elisabetin puoliso prinssi Philip menetti Land Roverinsa hallinnan Sandringhamissa ja törmäsi toiseen autoon, jossa matkusti kaksi naista sekä vauva.
97-vuotias prinssi ei loukkaantunut kolarissa ja hänet on jopa nähty ajamassa jo toista Land Roveria. Toisessa autossa sen sijaan ei oltu aivan yhtä onnekkaita, sillä auton kyydissä ollut Emma Fairweather mursi ranteensa. Autoa ajanut Ellie Townsend sai ainoastaan pieniä ruhjeita polviinsa ja vauvalle ei käynyt kuinkaan.
Ranteensa loukannut Fairweather odottaa paraikaa tietoa siitä, tarvitseeko hänen kätensä leikkausta. Hän on myös ilmaissut tyytymättömyytensä siihen, kuinka kuninkaalliset ovat välikohtauksen hoitaneet.
LUE MYÖS: Poliisi piti auton rattiin palanneelle prinssi Philipille puhuttelun: Tällä kertaa toruja tuli turvavyöttä ajamisesta
Fairweather kertoi brittilehdistölle kolarin jälkeen olevansa pahoillaan siitä, ettei hovi ollut häneen yhteydessä tapahtuneen johdosta. Nyt Fairweather kertoo kuitenkin kuningatar Elisabetin hovinaisen soittaneen hänelle, välittäen kuningattaren toivotukset pikaiseen paranemiseen.
