Cambridgen herttuaparin romanttinen kosimistarina jaksaa ihastuttaa edelleen.
Prinssi William kosi pitkäaikaista tyttöystäväänsä Catherine Middletonia hieman reilu kuusi vuotta sitten, mutta vasta 16. päivä marraskuuta vuonna 2010 prinssin virallinen toimisto Clarence House tiedotti asiasta julkisuuteen.
Kihlautuminen tapahtui seitsemän vuotta yhdessä olleen pariskunnan oltua Keniassa Lewan luonnonpuistossa lomamatkalla. William kysyi Katen kättä tämän isältä vasta matkan ja kihlautumisen jälkeen, sillä prinssin järkeilyn mukaan isä ei voisi kieltäytyä, jos tytär olisi jo suostunut.

Suuren kysymyksen esittäminen ei kuitenkaan ollut koviin julkisuuden paineisiin tottuneelle prinssille helppoa. Hän kantoi kymmenien tuhansien arvoista timanttisormusta repussaan safarilla kolme viikkoa, ennen kuin uskaltautui kysymään Katea vaimokseen, brittilehti The Telegraph kertoo.
Erityisen romanttisen kosinnasta teki Williamin Katelle antama kihlasormus, sillä koru oli alun perin Williamin äidin, traagisesti vuonna 1997 onnettomuudessa menehtyneen prinsessa Dianan vuonna 1981 saama kihlasormus.

