Kiinan protestit ja mielenosoitukset ovat poikkeuksellisia, sanoo Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen professori Lauri Paltemaa. Hän sanoo, ettei vastaavaa ole nähty sitten vuoden 1989. Tuolloin mielenosoitukset kestivät parisen kuukautta ja ne tukahdutettiin väkivaltaisesti.
– Tällaista ei ole todellakaan nähty yli 30 vuoteen, että näin laajasti monessa Kiinan kaupungissa avoimesti marssitaan ja mellakoidaan puolueen harjoittamaa politiikkaa vastaan sekä vaaditaan pääsihteeri Xi Jinpingin eroa ainakin joissain näissä mielenosoituksissa, Paltemaa sanoo.
Paltemaa sanoo, että vaikka protesteissa on osoitettu mieltä kohtuuttomia rajoituksia vastaan, taustalla on tyytymättömyyttä kommunistiseen puolueeseen ja tapaan, jolla pääsihteeri Xi Jinping jatkaa tehtävässään.
– Xi Jinping junaili itselleen kolmannen virkakauden pääsihteerinä vastoin puolueen tapaa ja ylipäätänsä hänen allaan politiikka on vasemmalla. Kontrolli on tiukentunut ja talous sakkaa, joten Xillä ei oikeastaan ollut isoja meriittejä mennä kolmatta kautta vaatimaan, mutta sen hän kuitenkin hommasi.
MTV Uutiset Live 28.11.2022: Kiinassa harvinaisia mielenosoituksia maan tiukkaa koronapolitiikkaa vastaan – tutkija: "Ihmiset alkavat olla vihaisia ja ärtyneitä"
11:27
Johtajan virheet avaavat kyljen ja selustan selkäänpuukottamiselle
Paltemaa sanoo, että protestit saattavat avata jonkinlaisen sisäisen pelin kommunistisen puolueen sisällä Xin vastustajille.