Viestipalvelu X (entinen Twitter) kertoo tarjoavansa rahallista tukea käyttäjille, jotka joutuvat viestiensä takia pulaan töissä. Asiasta kertoo alustan omistava miljardööri Elon Musk.
Musk on kuvannut itseään absoluuttiseksi sananvapauden edistäjäksi. Viestinnän professori Pekka Isotalus kertoo MTV Uutisten haastattelussa Muskin uusimman avauksen vaikuttavan siltä, että käyttäjiä yllytetään entistä kärkkäämpään keskusteluun X:ssä.
– Ei se kyllä vaikuta kovin hyvältä ehdotukselta keskustelun sävyyn, Isotalus sanoo.
Isotaluksen mielestä X:n keskustelukulttuuri on muuttunut Muskin omistuksen aikana.
– Täytyy sanoa, että kaikki Muskin uudistukset näyttävät jotenkin huonoilta keskustelukulttuurinkin kannalta. Hänen ratkaisunsa yksinään eivät varmastikaan selitä sitä, miksi keskustelukulttuuri on muuttunut yhä kärkevämmäksi ja hyökkäävämmäksi, mutta tällaista on kyllä tapahtunut.
Isotalus toteaa, että poliittinen keskustelukin on muuttunut alustalla yhä aggressiivisemmaksi.
Lue myös: Elon Musk lupaa rahallista oikeusapua Twitterin käyttäjille, jotka joutuvat viestiensä takia pulaan töissä
Isotalus pohtii, että X on ollut perinteisesti yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun some-alusta.
– Juuri sillä sarallahan mielipiteet kärjistyvät ja polarisoituvat ja tulee vastakkainasettelua.
Osa käyttäjistä on jättänyt X:n. Isotaluksen mukaan alustalle jäävät kovaäänisimmät ja kovanahkaisimmat somettajat, jotka kestävät kovaa keskustelua. Myös he jäävät jotka haluavat ehkä mielenkiinnosta seurata, että mitä siellä tapahtuu.

