Tupakka-askeista suunnitellaan logojen ja värien poistamista. Savukemainontaa väitöskirjassaan tutkinut Aalto-yliopiston kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professori Merja Salo kertoo, kuinka pitkälle entisaikojen sauhuttelumainoksista on tultu.

Tupakkaa on mainostettu niin kauan kuin savukkeita on valmistettu teollisesti eli 1800-luvulta lähtien. 1950-luvulle asti elettiin siinä uskossa, ettei polttamisesta ole mitään haittaa.
– Kutsun tuota viattoman nautinnon ajaksi. Ajateltiin, että tupakka jopa auttaisi astma-potilaita. Se oli vahvasti eksoottinen ja ylellinen nautintoaine, jonka uskottiin parantavan keskittymiskykyä töissä, Merja Salo sanoo.
Terveyshaitat muuttivat mainostusta
Kun tupakan ja keuhkosyövän välinen yhteys selvisi, mainonnassa oli pakko ottaa kantaa tuotteen vaarallisuuteen. Viattomuudesta siirryttiin 1950-luvun alussa vaarallisen nautinnon aikaan.
– Tupakkateollisuudella oli kaksi vaihtoehtoa: joko hyväksyä uusi tieto tai nostaa tuotekehittely uudelle tasolle.
Molempiin vaihtoehtoihin tartuttiin.
– Yritys tehdä tuotteesta terveellisempi toi markkinoille kevytsavukkeet. Kuvastojen ja tieteellisyyden kautta pyrittiin todistelemaan, ettei touhu olekaan niin vaarallista, Salo sanoo.
Toinen vaihtoehto oli luoda vaarasta houkutus. Tupakoitsijoista leivottiin rohkeita ihmisiä.





