Naiskilpailijat tuomitsevat Aki Mannisen kohua aiheuttaneet kommentit.
Nelosen Selviytyjät Suomi Extrassa nähtiin suuria tunteita, kun ohjelmasta pudonnut hyvinvointivalmentaja Aki Manninen kommentoi naisten välistä liittoumaa värikkäin sanakääntein viime lauantain jaksossa.
– Jos mulla olisi tissit, niin mäkin olisin mennyt siihen tyttöjen kerhoon ja olisin vieläkin siellä leirillä, Manninen totesi ohjelmassa.
– Naiset kun on leirissä, niin siitä ei koskaan tule hyvää soppaa. Siellä olisi pitänyt olla joukko miehiä, hän nauroi.
Kilpakumppanit tuomitsevat
Monet Mannisen Selviytyjät-ohjelman kilpakumppaneista tuomitsevat Mannisen humoristisiksi heitoiksi tarkoitetut kommentit. Salatut elämät -sarjassakin näytellyt Kerttu Rissanen on harmissaan tapauksesta.
– Asia on paisunut lumipallon lailla. Mielestäni on hyvä, että tällaisia asioita nostetaan esille ja niistä pystytään keskustelemaan. Tosin vuonna 2021 misogynian ja naisvihan ei pitäisi enää olla aihe, josta joudumme keskustelemaan. On surullista, että näin on, Rissanen pohtii.
– Tapaus on mennyt kuitenkin toiseen ääripäähän, sillä eiväthän mitkään tappouhkaukset ole missään nimessä hyväksyttäviä. Harmi, että tilanne on äitynyt tällaiseksi.
– Uskon, että hän (Manninen) on ihana perheenisä ja varmasti huomaavainen aviomies. Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään häntä vastaan. Toki on hienoa, jos hän ottaa vastuun teoistaan ja sanomisistaan, Rissanen tiivistää.


