Suomalaiset tekevät tarkkoja ja merkityksellisiä havaintoja puutiaisista, mutta miksi ihmeessä pohjolan kansa on niin kiinnostunut näistä pienistä verenimijöistä?
Turun yliopiston ja Pfizerin yhteistyössä kehittämä punkkilive-fi-palvelu on ylittänyt kaikki odotukset.
Toukokuussa avatun punkkiliven kautta on tehty tähän mennessä yli 30 000 havaintoa, joiden avulla tutkijat tarkentavat puutiaisten levinneisyyttä ja riskialueita.
Puutiaiset viihtyvät professori Ilari Sääksjärven mukaan parhaiten rannikkoalueilla, siis etelä-, lounais- ja länsirannikolla, mutta myös sisämaassa.
– Puutiainen ja taigapunkki molemmat esiintyvät erityisesti Oulun eteläpuolisilla alueilla, mutta myös sitä pohjoisemmasta, esimerkiksi Rovaniemen alueelta, havaintoja on tullut aika paljon.
Niiden levinneisyyteen vaikuttaa paljolti se, miten niiden niin sanottu isäntäeläimet esiintyvät eri alueilla.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Pääsääntöisesti puutiaiset menestyvät parhaiten kosteissa ympäristöissä – etenkin aluskasvillisuuden joukossa.
– Puutiaiset viihtyvät elinympäristössä, jossa on karikekerrosta, eli missä on kuivuneita lehtiä maanpinnalla. Ne tykkäävät piileksiä siellä ja nousta heinänkorsiin vaanimaan saalista.


