Eläköityneen toimintatähden Bruce Willisin vaimo Emma Heming Willis kertoo tuoreessa haastattelussa, että Bruce on nyttemmin muuttanut pois perheen kodista.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Bruce Willisin vaimo Emma Heming Willis kertoo miehensä tilanteesta Good Morning America -ohjelman haastattelussa. Muutama vuosi sitten uransa lopettanut Bruce, 71, sairastaa dementiaa.
Brucen vaimo Emma kertoi, että näyttelijä on muutoin terve ja hyvässä kunnossa, mutta aivot "pettävät" tämän. Kysyttäessä, tunnistaako Bruce Emman, jonka kanssa on ollut 16 vuotta naimisissa, kertoi Emma yhteyden olevan edelleen olemassa.
– Minusta tuntuu, että hän tunnistaa. Tiedän hänen tunnistavan. Tiedätkö, kun olemme hänen kanssaan, hän loistaa, Emma kertoi haastattelussa.
Emman mukaan Brucella on samankaltainen yhteys myös lastensa Rumerin, 37, Scoutin, 34, Tallulahin, 31, Mabelin, 13, ja Evelynin, 11, kanssa.
– Hän pitää käsistämme kiinni, me suukottelemme häntä, me halaamme häntä. Hän vastaa. Hän on mukana siinä. Ja se on kaikki mitä tarvitsen. Minun puolestani hänen ei tarvitse tietää, että olen hänen vaimonsa ja milloin on hääpäivämme. En tarvitse mitään sellaista. Haluan vain tuntea, että minulla on yhteys häneen. Ja minulla onkin.



