Temptation Island Suomi -ohjelmasta tutuksi tullut Mira kertoo Instagramissa avoimesti kohtaamastaan nettikiusaamisesta.
Temptation Island Suomi -ohjelman seitsemännellä kaudella parisuhdettaan lähtivät kolmen muun pariskunnan lisäksi testaamaan sporttinen pariskunta Mira ja Valto.
Matka päättyi dramaattisesti, kun Valto sai viimeisellä iltanuotiolla kuulla iltanuotiolla Miran ja sinkku-Markuksen päätyneen sänkyyn.
Mira on kertonut ohjelman jälkeen Instagram-tilillään avoimesti joutuneensa saaren tapahtumien jälkeen silmittömän nettivihan kohteeksi. Tällä viikolla hän jakoi yli 50 000 seuraajalleen kuvakaappauksen kylmäävistä viestit, joita hän oli saanut somessa.
– "Älä tule, sut tapetaan". Tätä on nettiviha pahimmillaan, Mira aloittaa pysäyttävän päivityksensä.
Hän taustoittaa kirjoituksessaan viestin liittyvän siihen, että hän on pitkästä aikaa menossa kotiseuduilleen Kempeleeseen, missä hän kävi edellisen kerran marraskuussa.
– Välimatkat ovat pitkiä, jonka vuoksi sinne on aina mukava tehdä lyhyt visiitti kerran tai kahdesti vuodessa. Tällaisten viestien saaminen kuitenkin valitettavasti jää painamaan mieltä, ja ensimmäistä kertaa tuntuukin siltä, etten todella ole tervetullut kaupunkiin, jossa kasvoin, Mira harmittelee.
– Mitä jos törmään tuttuihin? Mitä jos joku tunnistaa minut siellä? Mitä jos tämä kyseinen henkilö osuu tielleni? Tällaisia ajatuksia ja "pelkoja" minulla ei ole koskaan aiemmin tarvinnut olla, joten yritän suhtautua näihinkin mietteisiin inhimillisesti, itseäni ymmärtäen ja kuunnellen, hän jatkaa ja korostaa, ettei usko anonyymin käyttäjätunnuksen taakse piiloutuneen henkilön todella tarkoittavan sanojaan.

