Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kertoo MTV Uutisille uskovansa kehysriihen valmistuvan tiistaina. Hän kertoi lisäksi olevansa tällä hetkellä "äärettömän tyytyväinen" hallituskumppaneihinsa.
Hallitus on neuvotellut tulevien vuosien valtiotalouden raameista koko päivän tänään maanantaina.
Hallitus pyrkii kahden päivän aikana löytämään uusia menoleikkauksia ja veronkiristyksiä yhteensä kolmen miljardin euron edestä.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan merkittävien säästöjen saavuttaminen ei tule olemaan helppoa.
Lue myös: Hallitus päättää miljardileikkauksista Suomen talouden luisuessa – Orpo: "Tästä tulee vaikeaa"
"Huomenna päästään maaliin"
Riikka Purra sanoi myöhään maanantai-iltana MTV Uutisille olevansa optimistinen sen suhteen, että huomenna tiistaina "hyvin päästään maaliin".
Purran mukaan päivää venyttivät tänään yksityiskohdat.
– Loppujen lopuksi aika pienetkin kokonaisuudet, niin kuin yleensä. Sanoisinko, että kaikesta suuresta meillä on yhteisymmärrys.
Voidaanko nyt jo sanoa, että arvonlisäverotus tulee kiristymään?
– Kuten olen aiemminkin vastannut, kun verolistaa katsoo ja ymmärtää, minkälaisen sopeuttamistarpeen edessä me olemme, ei siellä hirvittävästi paljon muita vaihtoehtoja taida olla.
Purran mukaan myös eläkkeet ovat edelleen tarkastelun alla.
– Pienimpiin eläkkeisiin ei kohdisteta toimia, hän huomauttaa.

