Rintaliiveissä näyttävyys on vaihtunut mukavuuteen.
Luonnollisuus on nykyään trendi monella saralla, niin myös pukeutumisessa.
Vaate- ja kauppaketjujen mukaan alusvaatteiden saralla on jo jokusen vuoden ajan liikuttu kohti luonnollisuutta ja mukavuutta. Lisäksi suuntautumiseen on vaikuttanut koronapandemia ja etätyöt.
Tarkoittaako mukavuuden korostaminen esimerkiksi sitä, että oltaisiin luovuttu kaarituellisista rintaliiveistä?
Kysyimme S- ja K-ryhmältä, Tokmannilta sekä H&M:ltä, Kappahlista ja Lindexiltä, millaisia alusvaatteita suomalaisnaiset nykyään suosivat ja miten tilanne on lähivuosina muuttunut.
Mukavuudesta on tullut trendi
Tokmannilta kerrotaan, että asiakkaat valitsevat yhä useammin kaarituettomat rintaliivit kaarituellisten sijaan.
– Viime vuosina mukavuus on noussut rintaliiveissä selvästi trendiksi, sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö Maarit Mikkonen kertoo.
Vaikka etätöistä onkin palattu jo suurimmaksi osin takaisin konttorille, ei Mikkosen mukaan ole nähtävissä selvää paluuta kaarituellisiin liiveihin. Tokmannissa uskotaankin juuri mukavuuden olevan tulevaisuudessa yksi tärkeä liivien valintakriteeri.
S-ryhmän myyntijohtaja Päivi Hole kertoo, että koronapandemian vaikutus vaateostoksiin on ollut merkittävä. Alun pysähtyneisyyden jälkeen ruokakaupossa asioinnin pakollisuus alkoi kuitenkin kääntyä Prisma-muodin eduksi.
Vuonna 2020 Prisman pukeutumisen myynti jäi vain kaksi prosenttia vuodesta 2019 ja vuonna 2021 kasvua oli jo 6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.





