Presidentti Putinin mukaan Venäjä on tietyssä tilanteessa valmis tekemään ydinkokeen.
Venäjän kehittää "aktiivisesti” uusia ydinaseita, sanoo maan presidentti Vladimir Putin.
– Ydinpelotejärjestelmiemme hienostuneisuus on korkeampi kuin millään muulla ydinasevaltiolla, Putin väittää.
– Ja kehitämme kaikkea tätä erittäin aktiivisesti. Ne asiat, joista olen puhunut aiempina vuosina, etenee ja viemme sen kaiken täydellisyyteen, hän jatkoi.
Sitä Putin ei tiettävästi tarkentanut, millaisesta uudesta ydinaseesta tai ydinaseista väitetysti olisi kyse.
Presidentti Putinin kommenteista kertovat esimerkiksi uutistoimisto Reuters ja Venäjän valtion uutistoimisto Tass.
Ydinaseiden kehittämisessä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, ja vastaavaa kehitystyötä tekevät esimerkiksi ydinaseiden kantojärjestelmien eli lähinnä ohjusten suhteen myös muut ydinasevaltiot.
Myös Yhdysvalloilla on käynnissä ydinasearsenaalin uudistusohjelmia.
Putinin mukaan jo nyt on käynnissä ydinasekilpailu suurvaltojen välillä. Presidentin mielestä ydinaserajoitussopimuksen jatkaminen ei ole Venäjän kannalta kriittistä, jos Yhdysvallat ei näin halua tehdä.
Putinin mukaan Venäjä on valmis tekemään ydinasekokeen, jos joku tai jotkut muut valtiot tekisivät niin.
Venäjän presidentin mukaan jotkut valtiot harkitsevatkin ydinkokeen tekemistä. Putin kuitenkin painotti, ettei hän sanonut, että Yhdysvallat harkitsee ydinkokeen tekemistä.
2:46

