Dennis Nylund singahti suursuosioon Putouksen myötä, mutta näyttelijän ansioluettelo esiintyjänä oli merkittävä jo ennen ensimmäisiä televisiotöitä.
Näyttelijä Dennis Nylundin ensimmäisen Putous-kauden voi sanoa olleen menestys. Nylundin kaikkien aikojen ensimmäinen sketsihahmo Folke Rundqvist on raivannut tiensä sketsihahmokilpailun semifinaaliin sekä suomalaisten sydämiin. Nylund iloitsee itsekin siitä, että Folke on päässyt näin pitkälle ja myöntää olevansa yllättynyt ohjelman myötä tulleesta suosiosta.
– Tiesin, että tämä on tosi suosittu ohjelma ja tällä on hirveästi katsojia. Kyllä tavallaan odotin, että ihmiset näkevät mitä teen, mutta tämä suosio mikä nyt on tullut, on tottakai yllättänyt.
– Se on ihanaa ja musta tuntuu hyvälle se, että tässä on vuosia treenattu ja tehty asioita ja että suurempi yleisö sen näkee, niin kyllähän se lämmittää sydäntä.
Suurelle yleisölle Nylund ei ollut ennen Putousta kovinkaan tuttu kasvo. 35-vuotias tanssija-näyttelijä on lähtöisin Oulusta, jossa hän syntyi ja vietti nuoruutensa. Vaikka lapsuus Oulussa oli Nylundin mukaan hyvä, oli kaupunki hänelle kuitenkin jollain tapaa haastavakin.
– Mulla oli hirveä into päästä maailmalle ja isoihin kuvioihin. Mutta kyllä se Oulu kasvatti siinä mielessä hyvin, että se on tarpeeksi kaukana esimerkiksi täältä Helsingistä ja maailmalta, että se nostatti ehkä sitä intoa vielä treenata kovempaa ja päästä vielä pidemmälle.
Nylundin kotikieli on aina ollut ruotsi, mutta ystävät ja muut kodin ulkopuoliset ihmiset ovat olleet aina pitkälti suomenkielisiä. Lapsena Nylundin vanhemmat laittoivat poikansa suomenkieliseen päiväkotiinkin, jotta tämä oppisi suomen kielen. Eikä siinäkään kauan nokka tuhissut.
– Meni viikko, niin puhuin suomea kaikkien kavereiden kanssa. Kiitän myös vanhempiani siitä, että Oulussa sain myös suomen kielen vähän niin kuin ilmaiseksi.

