Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona Turun Sanomien päätoimittajan Kari Vainion sakkoihin syrjinnästä.
Oikeuden mukaan pyörätuolissa ollut mies joutui syrjityksi, kun hän ei voinut tilan esteellisyyden takia osallistua Turun Sanomien järjestämään kirjaklubiin.
Vainio tuomittiin 20 päiväsakkoon, joista koituu hänen tuloillaan maksettavaa 2 280 euroa. Vainio ja Turun Sanomat määrättiin maksamaan miehelle yhteisvastuullisesti 800 euroa loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Lisäksi Turun Sanomat velvoitettiin suorittamaan hänelle 1 200 euroa yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä.
Mies oli vaatinut 1 500 euron kärsimyskorvauksia ja 15 000 euron hyvitystä yhdenvertaisuuslain perusteella.
Kyse oli Turun Sanomien alkuvuodesta 2018 järjestämistä haastattelu- ja keskustelutilaisuuksista. Tapahtumia järjestettiin kerran kuukaudessa ravintolassa, jonka sisäänkäynnissä oli portaat.
Niiden takia sähköpyörätuolilla liikkunut mies ei päässyt tilaan sisälle.
Mahdollisuus videoyhteyteen ei riittänyt
Mies teki tammikuussa järjestetystä tilaisuudesta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle esteettömyyttä koskevan hakemuksen, jonka lautakunta lähetti tiedoksi Turun Sanomille.
Näin ollen oikeus katsoi, että Vainio tuli tietoiseksi ongelmasta viimeistään helmikuun 2018 alkupuolella.
Sen jälkeen Vainio ja ravintoloitsija keskustelivat luiskan hankkimisesta tuleviin tilaisuuksiin, mutta erinäisistä syistä johtuen se saatiin käyttöön vasta huhtikuun lopulla.
Käräjäoikeus katsoi, että Vainion vastuulla oli syrjintäperusteesta tietoiseksi tultuaan huolehtia siitä, että tilaisuudet järjestettäisiin jatkossa esteettömässä tilassa.
Näin ollen Vainio toimi oikeuden mukaan tahallisesti, kun tilaisuuksien järjestämistä esteettömässä tilassa jatkettiin eikä riittäviin toimiin ryhdytty esteettömyyden saavuttamiseksi.
Tilaisuuksia saattoi seurata myös Turun Sanomien verkkosivujen kautta.
Koska tilaisuuksissa yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä haastateltavina oleville vieraille, käräjäoikeus piti ilmeisenä, ettei mies olisi ollut etäyhteyden päässä yhdenvertaisessa asemassa muihin nähden.
