Taas on se aika vuodesta, jolloin jyrsijät pyrkivät sisään kiinteistöihin. Hiiret ja rotat levittävät bakteereita ulosteillaan ja tuhoavat jyrsimällä muun muassa rakenteita, johtoja ja putkistoja. Tarkista, oletko varautunut torjumaan tuholaiset oikein.
Rottakanta on kasvanut isoksi etenkin pääkaupunkiseudulla ja parhaiten rottakantaa vähennetään säännöllisellä torjunnalla.
– Ihmiset ylläpitävät alueen rottakantaa myös omalla toiminnallaan, sillä esimerkiksi lintujen ruokinta ja puutteellinen jätehuolto tarjoavat niille ravintoa, sanoo Raksystems Anticimexin Tuhoeläin- ja elintarvikehygieniayksikön johtaja Juha Aro.

Putkistoja ja kanavia pitkin
Hiiret ovat erityisesti pientalojen ongelma. Rotat puolestaan viihtyvät keskuslämmitetyissä kerrostaloissa, joissa ne pääsevät helposti kulkemaan putkistoja pitkin ja pesiytymään.
– Sisään päästessään ne turmelevat rakenteita ja eristeitä jyrsimällä ja ulostamalla. Oma lukunsa ovat sähkökaapelit, joita rotat mielellään jyrsivät aiheuttaen oikosulkuja ja jopa tulipaloja.
– Ne hankkivat ravintonsa jäteastioista ja kulkevat kiinteistön putkistoissa ja kanavissa. Ne voivat levittää myös haitallisia mikrobeja, esimerkiksi salmonellaa asuinympäristöön, Aro huomauttaa.
Lisäksi jyrsijöistä aiheutuvia haittoja ovat muun muassa virtsanhaju sekä monesti myös äänihaitat niiden kuljettaessa ruokaa varastoihinsa.
Kun tunnet tuholaisten käyttäytymistavat, pystyt paremmin torjumaan niitä.


